Valitsin luettavaksi Antti Tuurin romaanin "Talvisota" vuodelta 1984. Kirjassa ei periaatteessa ole juonta, vaan se on kertomus pohjanmaalaisen miehen elämästä rintamalla talvisodan aikana. Kirja vaikuttaa jonkun sotilaan muistelmalta, se on mielestäni kirjoitettu hyvin ja saa tuntemaan, että olisi itse ollut paikalla. Kirjassa myös hypitään paikasta toiseen ajoittain, ja kerrotaan paikoin paljonkin etukäteen juonipaljastuksia kuten kuolemia, kuten jo kirjan alussa kerrotaan, että päähenkilön eli Martin veli Paavo tulee kuolemaan.
Kirjassa ei niinkään ole juonta kuten jo mainitsin, vaan kirjan alussa lähdetään sotaan ja loppukirja kertookin päivittäisestä elämästä rintamalla tykistökeskityksien ja venäläishyökkäysten lomassa. Kirjassa huomaa, että tavallinen rivisotilas ei oikeastaan tiennyt, että miksi Venäjä hyökkää. Ei oikeastaan kerrottu muuta kuin että nyt on mentävä puolustamaan itsenäisyyttä ja sinnehän mentiin. Venäläiset on kuvattu hyvin negatiivisessa valossa. Heistä käytetään usein nimityksiä kuten "vainomies". Päähenkilölle läheisten henkilöiden kuolemista on myös kerrottu ehkä turhankin tarkasti. Kerrotaan, kuinka velipoika menee keskeltä poikki vastaanotettuaan kranaatin selkäänsä. Tämä viestittää jonkunlaista pelkoa, mutta kertoja vaikuttaa hyvin rauhalliselta. Käytetty kieli on totista, mutta ajoittain hieman leikittelevää ja hauskanoloista.
Sotilaiden tunteet venäläisiä kohtaan ovat melko neutraaleja. Jos jokin tuttava tai läheinen kuolee, aluksi ollaan surullisia, sen jälkeen vähän aikaa vihaisia kunnes palataan melko normaaleiksi. Viha kuitenkin pysyy alitajunnassa, kuten päähenkilö huomauttaa kirjan lopussa kertoessaan, että hän on hieman katkera ja pettynyt, koska sota loppui ja Suomi joutui vielä luovuttamaan alueita. Sotilaat rintamalla olettivat, että Suomi oli voittanut.
Kokonaisuudessa kirja kertoo hyvin mitä sen ajan sotilaan päässä mahdollisesti liikkui, ja sai lukijan hyvin temmattua mukaansa.
